maanantai, 13. kesäkuu 2016

Taas täällä

2008 pakkasimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme kahden pienen nassukan kanssa viettämään miehen vuorotteluvuotta Espanjaan. Paikkakunnaksi valikoitui Torrevieja niinkin eksoottisesti, että kirjoitimme googlen hakuun "vuokra-asunto" Espanja ja Torreviejaahan se ensimmäiseksi pukkasi,,,tosin asuntomme oli naapurissa Orihuela Costan puolella. 

 Asuntomme tuolloinen sijainti ei ollut lapsiperheelle paras mahdollinen. Itse kämppä oli rauhallinen kuin mikä, mutta lähimmät ruokapaikat ja rannalle pääsy  kaksosten rattaillamme, jotka eivät ilman taittamista mahtuneet noihin vievän kävelysillan päälle tekivät oleiluun haastetta. ...Keskustassa, pääkadun varrella  ruokailessa oli mielenkiintoista  samalla tarkkailla ilotyttöjä työssään ...  Siinä ne seisoivat vastapäätä rivissä autotien varrella ja bongailivat kyytejä...vastaappa siinä kolme vuotiaan kysymyksiin "Mitä noi tädit tossa tekee"? ...Onneksi Pojalla on dyspraksia, eikä paljon puhellut.

 Tuolloisen leirintäalueen, (joka sijaitsi samaisessa risteyksessä, kuin ylityssilta ja ravintolat ) kulmat olivat täynnä roskaa ja mahtui sinne sekaan yksi kissan raatokin, jota kukaan ei korjannut koskaan pois. Orihuela kuukausiemme aikana seurasimme kissanraadon mätänemisasteita aikalailla tarkkaan...

  Tuolloin vuonna 2008 kirjottelimme blogia matkastamme ja jossakin kohtaa funtsimme, että eivät nämä ole meidän kulmia ja tuon jälkeen olemmekin majoittuneet aina Torreviejan puolelle likeelle La Matan rantoja, mutta viime vuonna satuimme ajelemaan Orihuelassa ja paikka oli muuttunut noista ajoista niin paljon, että pitihän tämä nähdä uudelleen. :)

          Vanhojen aikojen kunniaksi piti herättää Unot epsanjassa uudelleen henkiin. Tällä kertaa täällä elellään vain kuukausi, mutta meidät tuntien, siihen mahtuu paljon;)

                    Ihanaa olla täällä taas!

DSCN5949.jpg

maanantai, 13. kesäkuu 2016

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.